30 vuotta ja hyvin viela satkii

Tassa muutamia kuvia nykyisesta asuinpaikastamme, nimeltaan Buena Onda. Iitu juo Solia surffin jalkeen, seka meikalainen valkoisena Rodrogen ja Victorin kanssa. Nyt minakin olen jo ihan ruskea :)
Yhdessa kuvassa nakyy meidan maja Tommin takana. Surffikuvia ei viela oikeen ole, mutta koitetaan korjata asia piakkoin.

Jepulis, niinhan siina sitten kavi, etta 30 vuotta tuli meikalaiselle tayteen. Synttaripaiva on tahan mennessa edennyt varsin mukavasti. Herasin aamulla Bambumajasta Iitun vieresta, Tyyni valtameri pauhasi tutusti taustalla. Pienten jatkotorkkujen jalkeen Iitu toi kulhollisen aamiaista, eli luomujugurttia, tuoretta ananasta, greippia, banaania ja omenaa. Ulos majasta kommittyani tormasin Rodrigoon, Victoriin, Diegoon ja muihin tyyppeihin. Paljon tuli onnitteluja ja heitettiin juttua muutama tunti. Sitten kaveltiin Iitun kanssa rantaa pitkin lahimmalle surffimestalle noin 3 minuuttia, ja mentiin veteen. Kalat hyppivat ja pelikaanit ja lokit pyydystelivat niita ymparillani, kun keskityin nappailemaan pienia mutta sievia aaltoja La Puntassa. Aurinko paistoi ja elama hymyili. Valilla katselin, kun Iitu nappaili aaltoja lonkkarillaan vahan rannempana. Jossain vaiheessa Iitu meni lepaamaan ja mina nappasin lonkkarin kayttooni ja sain muutaman toooodella pitkan aallon aina La Puntan karjesta hiekkarannalle saakka. Jesh.

Seuraavaksi mentiin italialaiseen ravintolaan ja mina soin kaksi herkullista paaruokaa. Kylla nyt miesta hemmotellaan. Me olemme tottuneet jo kokkailemaan omat ruokamme taalla normaalisti, nyt kun elellaan noin kymmenella eurolla paiva. Ravintola oli siis ylimaaraista luksusta. Siina sitten katseltiin kun aurinko laski oranssinpunaisen mollukkana Tyyneen Valtamereen. Kylla on kaunista. Siitapa sitten paadyin tanne virtuaalimaailmaan ihmettelemaan muun maailman menoa. Tietokoneella kaynnit ovat tasaisesti harventuneet lahiaikoina, rannalta ei vaan huvita lahtea ruutua tollottamaan. Kohta taytyykin lahtea takaisin pikku paratiisiimme.

Kylla Puerto Escondido tekee ihmiselle hyvaa pakkasessa telttailun jalkeen. Viela kun aallot saisivat muutaman jalan lisaa korkeutta, niin kaikki olisi taydellista.

Toivottavasti muu maailma on viela edes jotenkuten pystyssa. Meikalaiset elavat totaalisessa ja tietoisessa uutispimennossa nyt ainakin jokusen aikaa. On hienoa pystya unohtamaan maailman murheet edes hetkeksi, kun Suomessa valilla tuntui etta ne kaatuvat niskaan.

Mutta nyt juhlimaan!