30 vuotta ja hyvin viela satkii

Tassa muutamia kuvia nykyisesta asuinpaikastamme, nimeltaan Buena Onda. Iitu juo Solia surffin jalkeen, seka meikalainen valkoisena Rodrogen ja Victorin kanssa. Nyt minakin olen jo ihan ruskea :)
Yhdessa kuvassa nakyy meidan maja Tommin takana. Surffikuvia ei viela oikeen ole, mutta koitetaan korjata asia piakkoin.

Jepulis, niinhan siina sitten kavi, etta 30 vuotta tuli meikalaiselle tayteen. Synttaripaiva on tahan mennessa edennyt varsin mukavasti. Herasin aamulla Bambumajasta Iitun vieresta, Tyyni valtameri pauhasi tutusti taustalla. Pienten jatkotorkkujen jalkeen Iitu toi kulhollisen aamiaista, eli luomujugurttia, tuoretta ananasta, greippia, banaania ja omenaa. Ulos majasta kommittyani tormasin Rodrigoon, Victoriin, Diegoon ja muihin tyyppeihin. Paljon tuli onnitteluja ja heitettiin juttua muutama tunti. Sitten kaveltiin Iitun kanssa rantaa pitkin lahimmalle surffimestalle noin 3 minuuttia, ja mentiin veteen. Kalat hyppivat ja pelikaanit ja lokit pyydystelivat niita ymparillani, kun keskityin nappailemaan pienia mutta sievia aaltoja La Puntassa. Aurinko paistoi ja elama hymyili. Valilla katselin, kun Iitu nappaili aaltoja lonkkarillaan vahan rannempana. Jossain vaiheessa Iitu meni lepaamaan ja mina nappasin lonkkarin kayttooni ja sain muutaman toooodella pitkan aallon aina La Puntan karjesta hiekkarannalle saakka. Jesh.

Seuraavaksi mentiin italialaiseen ravintolaan ja mina soin kaksi herkullista paaruokaa. Kylla nyt miesta hemmotellaan. Me olemme tottuneet jo kokkailemaan omat ruokamme taalla normaalisti, nyt kun elellaan noin kymmenella eurolla paiva. Ravintola oli siis ylimaaraista luksusta. Siina sitten katseltiin kun aurinko laski oranssinpunaisen mollukkana Tyyneen Valtamereen. Kylla on kaunista. Siitapa sitten paadyin tanne virtuaalimaailmaan ihmettelemaan muun maailman menoa. Tietokoneella kaynnit ovat tasaisesti harventuneet lahiaikoina, rannalta ei vaan huvita lahtea ruutua tollottamaan. Kohta taytyykin lahtea takaisin pikku paratiisiimme.

Kylla Puerto Escondido tekee ihmiselle hyvaa pakkasessa telttailun jalkeen. Viela kun aallot saisivat muutaman jalan lisaa korkeutta, niin kaikki olisi taydellista.

Toivottavasti muu maailma on viela edes jotenkuten pystyssa. Meikalaiset elavat totaalisessa ja tietoisessa uutispimennossa nyt ainakin jokusen aikaa. On hienoa pystya unohtamaan maailman murheet edes hetkeksi, kun Suomessa valilla tuntui etta ne kaatuvat niskaan.

Mutta nyt juhlimaan!

Odotettavissa leppoisaa lainelautailua

Lago Atitlánin jalkeen suunnattiin San Cristobal de las casas:in kaupunkiin joka oli mukava ja viehattava. Pyorittiin lahikylissa ja tutkittiin paikallisia museoita ja kuunneltiin iltaisi livemusisointia. Niilta ajoilta tullee ehka tarinaa jossain vaiheessa.

Nyt asetuttiin maaraamattomaksi ajaksi Puerto Escondidoon, tai oikeastaan Punta de Zicatelaan, Tyynen valtameren rannalle. AH! Jos bambumajassa asuminen, ihana pitka lamminvetinen ranta ja ja surffaus rupeaa kyllastyttamaan, voi vaihtaa maisemaa. Toistaiseksi se tuntuu kuitenkin leppoisalta olotilalta. Niinpa!

San Juan de la Laguna, lago Atitlán

Antiguasta hyppasimme aamuvarhain shuttleen, eli tayteen tungettuun Hiaceen, ja painelimme Lago Atitlánille. Perilta loysimme kuvankauniin, tulivuorten ymparoiman jarven ja uskomattoman elavaisen Maya -kulttuurin. Paikka oli tosi mielenkiintoinen, joten jaatiin vajaaksi viikoksi sinne oleilemaan. Iitu meni kahden Txutujil naisen kudontaoppiin pariksi paivaksi. Siina saatiin hyva mahdollisuus tutustua paikallisen perheen kotiin ja elamaan ku opetus tapahtui heilla kotona. Puuhastellessa ehtii mukavasti juttelemaan ja varsinkin Hermina oli kova kertomaan elamastaan ja rakkauksistaan. Napakka ja omapainen likka. Varsin yksinkertaista elamaa viettavan kollektiivin pihapiirissa asui iso liuta sukua ja muuta vakea pyori puuhastelemassa pitkin paivaa. Kukko, kanat, koirat ja lapset pyorivat jaloissa. Elavaista, mutta kuitenkin seesteista elamaa. Ihmiset tulevat hyvin vahalla toimeen, mutta hymy on silti herkassa. San Juan on leppoisa kyla. Kaikki tervehtivat toisiaan kadulla ja ihmiset vaikuttavat iloisilta, vaikka tekevat rankkaa tyota kahvipuskissa. Turisteja on vain kourallinen. Paikalliset naiset kulkevat toinen toistaaan kauniimmissa perinteisissa asuissa, paansa paalla kantaen punottuja korejaan pyykille rantaan ja torille ostoksille. Toiset myyden leipaa tai muita herkkuja. Mayakulttuuri nakyy vahvasti kaikkialla, tosin kristinusko on ottanut sijansa heidankin elamassa. Liikkuminen naapurikyliin on vaivatonta. Viereisiin kyliin paasee nopeasti ja halvalla Tuktuk -taksilla tai veneella ja jokainen kyla on omalaisensa.

Viimeista iltaa Antiguan liepeilla

Tulivuorireissulla tavattii Brad. Seuraavana paivana tavattiin sama herra sattumalta kun tupsahti ulos putiikista kesken meidan paivakavelyn. Yksissa tuumin jatkettii kirjakauppojen koluamista ja kahvittelua Rainbow Caféssa. Brad, the backdoor man, onnistui yhden paivan aikaa sulkemaan itsensa seka auton etta kotinsa ulkopuolelle. Molemmilla kerroilla oli kuitenkin hyva tuuri kun oli unohtanut joko takakontin tai terassin oven auki. Siina sitten katseltiin kun konysi takakontin tai katon kautta takaisin sisalle avaimia hakemaan. Vahan siina hihitytti. Illalla lahdettiin illallis-excursiolle Earth Lodgeen, Atiguan ulkopuolelle, ylos vuorille. Autolla joka Brad oli saanut appivanhemmiltaan kayttoon, siina uskossa etta se oli rama. Iha hyvi se kulki, kaynnistaminen tosin kesti noin viisi minuuttia, mutta mihinkas meilla kiire olisi ollut. Tie ylos oli jyrkka ja kuoppainen. Siina vaiheessa missa tie oli osittain sortunut ja kaantyi alarinteeseen tiesimme etta olimme ajaneet jo ohi. Uparit ja uusi yritys. Loytyihan se oikeakin tie. Viimeiset parisataa metria kaveltiin pienta pimeaa polkua. Perilla odotti mukavan nakoinen tupa ja pihapiiri. Majoitusmahdollisuuksia mokeista puumajoihin ja telttailuun. Varsin ekomenoa hulppeissa maisemissa. Muutama kumma valokuva oisesta maisemasta ohessa. Illallistakin saatiin vaikka ei oltu ilmoitettu tulostamme, ja se oli erittain maukasta. Parin olusen jalkeen laskeuduttiin jarrut savuten alas Antiguaa ja piipahdettiin viela Cafe No Sé:ssa, taideporukan kantapaikassa.

Pienta polttelua varpaissa

Seesteisesta perhe-elamasta suunnattiin voimistuneina taas kohti uusia seikkailuja. Pieni pysakki tuli Chicagossa kun kapteeni joutui sairaalaan umpisuolen takia juuri ennen lahtoa. Siina sitten torkuttiin kahdeksan tuntia kunnes paastiin taas matkaan. Meita tuo ei haitannut, matkatavarat eivat olisi muuten ehtineen koneeseen. Guatemala Cityn kentalta hypattiin shuttleen joka kiikutti meidat samoin tein Antiguaan. Kuski tiesi viela meidan budjetille sopivan hotellin ja kyyditsi ovelle. Posada Dona Rositan emanta oli topakkaa sorttia. Asetuttiin ja siistiydyttiin ja lahdettiin syomaan Lauran, samassa shuttlessa olleen kanadalaisen tyton kanssa. Myohemmin viela juotiin oluset hotellin kattoterassilla ja ihasteltiin. Terassilta nakyy kolme kaunista tulivuorta, Agua, Fuego ja Acatenango. Kaupunki on matala, vanha ja mukulakivikaduilla kirjailtu. Kissat mouruaa katoilla, naapurin perheen iltalaulut kuuluvat avoimesta ikkunasta ja rytmi hidastuu entisestaan. Ah!
Hyvin nukutun yon ja maistuvan aamupalan jalkeen hyppasimme pikkubussiin 13 muun matkailijan kanssa ja suuntasimme Pacaya tulivuorelle. Pacaya on yksi kolmesta aktiivisesta Guatemalan tulivuoresta. Vuoren juurelta nappasimme kyytiin Rodolfon, hilpean tulivuorioppaan joka kapuaa vuorelle kaksi kertaa paivassa. Ryhma Barcon mukaan lahti myos pino kepukoita ja pari hevosta. Alkuun ei heposille ollut kysyntaa mutta ei aikaakaan kun molemmista oli tehty kaupat. Matkaa tehtiin 4 kilometria ja nousua oli 54o metria. Polku ylos oli polyinen, kivinen ja useille vahan turhan raskas. Me oltiin kuitenkin varsin reippaita ja oltiin perilla ensimmaisten joukossa. Oli se sen arvoista! Alle puolen metrin paassa jalkojen alla hehkui tulipunainen laava ja kuumimmissa kohdissa kivet kaantyilivat ja muokkasivat maisemaa. Laava virtasi hitaasti ja tuhoisasti alas rinnetta. Maisemat oli huikeat. Osa porukastamme oli ottanut mukaan vaahtokarkkeja ja paahtoi niita hehkuvissa onkaloissa. Monelta tuhoutuivat kengat kuumuudessa, ja Tommilta karventyi silmaripset. Hyva reissu kaikin puolin.

Kiitos Mira ja Kaius

Oli rentouttavaa ja mukavaa viettaa teilla pari paivaa seesteista pienen vauvan perhe-elamaa ankaran erailyn jalkeen. Nyt pitaa vaan toteuttaa lupaukset maailman pelastamisesta. Tsemppia uusille vanhemmille!

Huomenna jatketaan Guatemalaan

Nyt on kuukausi vietetty Jenkkilassa ja huomenna on aika jatkaa matkaa. Kiva ja valaiseva kuukausi on takana. Ei ne kaikki jenkit olleetkaan sotahulluja ja tyhmia. Taalla on oikeastaan aika valveutunutta sakkia tullut vastaan. Teki hyvaa tulla kaymaan taalla, koska minulla on ollut aikamoisia ennakkoluuloja maata kohtaan. Moni asia on tosiaan ihan syvalta taalla, kuten yhdyskuntasuunnittelu, verottamaton bensa ja kierratyksen toimimattomuus. Toisaalta taalla on paljon hyviakin juttuja, kuten hienosti suunniteltuja kansallispuistoja, pelkkaa luomua myyvia supermarketteja ja paljon sahkoautoja. En enaa nae tata maata niin mustavalkoisesti kuin aiemmin.

Googlella kaynti oli mielenkiintoinen kokemus. Paikka vaikutti enemman kampukselta, kuin firmalta. Siella oli kummallisia harveleita nurkissa, pallomeri, useita ravintoloita ja kahviloita, pienoismalleja ja paljon muuta. Pihalla kasvatettiin kasviksia ja yrtteja. Tosi rennon oloista, eika yhtaan prameilevaa. Parkkiksella oli rivissa sahkoautoja tyontekijoiden kayttoon ja autokatokset on paallystetty aurinkopaneeleilla. Kaius piti meille pitkan esitelman firmasta. Vastuulliselta vaikuttaa heidan toimintansa ja tyontekijoista ja heidan perheista pidetaan ihan uskomattoman hyvin huolta. Vaikuttava yritys totisesti, eika varmaan hullumpi tyopaikka.

Yosemite

Iitu halaa mahdottoman suurta punapuuta. Se saattaa olla jopa 2000 vuotta vanha ja siten yksi maailman vanhimpia elavia olioita.

Tommin karvanen leuka ja takana El Capitan, kilometrin korkuinen kallioseina.

Camp 4. Eipa ollut ruuhkaa. Teltta on osoittautunut ihan hyvaksi talvioloissa, vaikka ei ole niihin tehty.

Boulderointia Bishopissa

Kivia on todennakoisesti enemman kuin kaikki suomen kivet yhteensa.

Death Valley

Death Valley. Jenkkien matalin, kuivin ja kuumin paikka. Vetta sataa n. 2 mm vuodessa.

Red Rocks

Maailmanluokan kiipeilupaikka aivan Las Vegasin kupeessa. Voi siis urheilla paivat ja sekoilla illat. 

Joshua Tree

Solana Beachin tytot ja Tompula

Solana Beachin ihana Chia ja aina niin aurinkoinen Seila! 

Napakka kiipeilykuuri takana

Rannoilta lahdettiin Joshua Treehen kiipeilemaan. Melkoinen yllatys oli, kun autiomaahan paastyamme siella oli lahes puoli metria lunta ja autolla paastiin hikisesti perille Hidden Valley Camp:iin. Joshua Tree on uskomaton paikka. Tuhansia boulderkivia ripoteltuna autiomaahan, jossain yksittain, toisissa paikoissa kasoina. Korkeimmat kivet varmaan 70 metrisia. Kiivettavaa moneksi eliniaksi! Vahan harmittavaa oli se, etta oisin oli parhaimmillaan 10 astetta pakkasta, ja teltta piti laittaa lumelle. No ei me siita valitetty, kiipeilemaan sinne mentiin eika palelemaan. J. Treessa kiivettiin vajaa viikko aika jannittavia reitteja. Mukavaa oli etta reittien vaikeustasot tasapainottu meidan valilla, hehe! Reitit oli varsin positiivisia ja piti luottaa kiven (erittain hyvaan) kitkaan. Kasivoimille tuli harvoin tarvetta. Pultteja siella oli hyvin harvassa ja tradikamojahan meilla ei ollut mukana. Paikallisesta kiipeilykaupasta kavin kuitenkin ostamassa 5 kiilaa ja 2 halpaa frendia. Niiden kanssa sitten tutistiin seinilla. Iitu teki hienoja liideja. Kaikki meni hyvin ja joulu vietettiin kauniin tahtitaivaan alla kolmen hauskan Alaskalaisen kiipeilijareissulaisen kanssa Hidden Valley Camp:issa.

Kun sormet oli kiivetty lahes verille  ja Otuskin nilkutti liiditurtsien jalkeen,  paatettiin lahtea Red Rocksiin, Las Vegasin lahistolle kiipeilemaan kuitenkin vahan lisaa. Viikon pakkasessa telttailun jalkeen paatettiin elaa herroiksi ja menna Vegasiin halpaan motelliin asumaan yhdeksi yoksi. Ehdittiin siina sitten pyoria Vegasissa muutamana paivana, ja taytyy sanoa etta on se ihan kasittamaton paikka. (Iitun edit: Ekana iltana oltiin niin lopussa etta kaveltiin syomaan ja nukkumaan, tokana iltana tehtiin motellissa ruokaa ja nukahdettiin telkun aareen). Ei pystynyt ymmartamaan, eika juurikaan nauttimaan, ihan hullu paikka. Red Rock sen sijaan on todella hieno kansallispuisto. Siella on punaista hiekkakivea ja mahtavat maisemat. Harmi vaan etta kivi oli sateiden jalkeen heikkoa ja monia reitteja ei paasty kiipeemaan. 

Red Rocksista lahettiin Death Valleyhin. Laitetaan sielta kuvia, kun keritaan. Kylmia oita ja psykedeelisia maisemia. Death Valleyssa viihdyimme muutaman paivan turreillen.

Bishop, mukava pikkukaupunki Sierra Nevadan itarinteilla, tuli eteen ihan yllatten. Pysahdyttiin tankkaamaan ja vahan katottiin mika meininki ja huomattiin etta sieltakin  loytyy kiipeilya moneksi eliniaksi. Tiukkaa boulderia, sporttia, tradia ja vuoristoa. Mita vaan huvittaa kiiveta, eri vuodenajoille. Me vuokrattiin padi ja lahettiin boulderoimaan. Boulderoitavaa loytyikin enemman kuin koko suomesta yhteensa ja taas vedettiin sormet verille. Bishopin vieressa on Mammoth Lakes, mista loytyy maailmanluokan laskemista. Todettiin kuitenkin budjetin olevan tiukka ja pahimman sesongin olevan paalla, joten jatettiin laskut valiin.

Yosemiteen suunnattiin siis. Siellahan olikin hirveasti lunta ja oisin yli kummenen pakkasta. Uudenvuodenaatto kului sisukkaasti litimarkia risuja polttaessa, viinia juodessa ja naapurileirilaisten kanssa jutellessa. Yolla meinasin kuolla kylmyyteen mutta en kuitenkaan. Minulla alkoi pikkuhiljaa mitta tulla tayteen pakkasoista teltassa kesamakuupussissa, mutta Iitu ei ollut moksiskaan. Aamulla todettiin kiipeilyn olevan epamukavaa, kylmaa ja meidan kamoilla mahdotonta, joten lahdettiin hiihtelemaan. Mainiot maisemat siella on, El Capitan nousee kilometrin korkuisena seinana laakson alkupaassa ja Half Dome loppupaassa. Kiivettavaa olisi moneksi eliniaksi ja niinpa tehtiin paatos, etta takaisin mennaan joku kesa. Hiihtoreissusta hikisena ja vasyneena ei kylma teltta houkuttanut. (Iitulla epamukavuusfaktorina myos golfpallon kokoinen puhjennut rakkula kantapaassa hiihtoreissun seurauksena). Lammin suihku tuntui taivaalliselta. Valiaikavaatteet paalle ja puolilampimaan pesulaan pelaamaan korttia ja hyppimaan poydilla siksi ajaksi kun lampokerrastot pyorii puhtaaksi. Rummunlampoiset kerrastot paalle ja ravintolaan kaakaolle ja nukkumaan, ah.  Jaatiin siis viela toiseksi yoksi telttailemaan ja kaytiin katsomassa maailman isoimpia punapuita. Puut tekivat suuren vaikutuksen. Vanhimmat ovat yli 2000 vuotta vanhoja ja viisaus oikein huokui niista. 

Etta semmoista listaa viimesista parista viikosta. Paljon on tullut nahtya ja touhuttua. California tarjoaa mahtavia luonto- ja ulkoilukokemuksia. Paatimme tulla tanne jonain paivana uudestaan pelkastaan kiipeilemaan, laskemaan ja vaeltelemaan. 

Nyt ollaan kylassa Miran ja Kaiuksen luona Mountain Viewissa, Silicon Valleyssa. Heilla on maailman suloisin 2,5 viikkoa vanha tytar, Erin,  jota taalla ihastellaan. Huomenna kaydaan tutustumassa Googleen, jossa Kaius tyoskentelee.  Ylihuomenna matka jatkuu kohti Guatemalaa. Seuraavat jutut sitten sielta. Terveisin, Iitun editoima Tommi