Tuxtla ei kuitenkaan maistunut yhta hyvalta kuin juustot jotka hupeni nopeasti lautaselta ja seuraavana paivana pakattiin rojut ja paineltiin San Cristobaliin. Sama se missa sita pakettia odottelisi ja San Cristobal oli huomattavan paljon mukavampi paikka. Ihana oli vetaista villasukat ja -takki paalle pitkasta aikaa ja mutjuta kirjan kanssa Tommin kainalossa vallyn alla pitkalle iltapaivaan. Jonna ja Teemu olivat olleet koko tuon ajan siella sairastelemassa ja ehdittiin olla ilta yhdessa ennenkuin jatkoivat taas matkaa. Siina vaiheessa kehiin oli tullut myos sikakuume. Aihe kylla mietitytti mutta kun muutenkaan en ole hotkyilevaa sorttia niin en tehnyt sita tallakaan kertaa. Tauti nakyi katukuvassa siten etta koulut, baarit, museot ja isot leffateatterit menivat kiinni ja osa ihmisista pitivat hengityssuojainta. Luin englantilaisen professorin artikkelia suojaimen hyodyttomyydesta ja jatin hommaamatta. Yksi paiva vuokrattiin Marco Antoniolta polkupyorat ja ajettiin ihmettelemaa Arcotetea, huikeaa kalliomuodostelmaa joen varrella ylhaalla vuorella. Meinasin kuolla matkalla ylos. Pelkkaa ylamakea kilometritolkulla. Paikka oli kuitenkin ihana ja rauhaisa. Yli tunnin nousu meni alaspain kymmenessa minuutissa ja ilman hikikarpaloita. Viestittely tullin ja postilaitoksen kanssa kavi melkein tyosta. Aina uupui joku asia. Muuten vietettiin hiljaiseloa ja harrastuksiin kuului herkuttelu hyvissa ravintoloissa ja vaihtoehtoelokuvateatterin tarjonta. En halua kuulostaa silta etteiko kaupungissa ja sen ymparistossa olisi ollut nahtavaa, siella oli. Me vain olimme kiertaneet kaikki paikat jo silloin kun Guatemalasta tupsahdimme Meksikoon.
Santo Domingon kirkon kauniisti entisoity julkisivu.
Sadekausi on aluillaan ja joka iltapaiva tulee tunnin verran vetta kaatamalla ja kadut ovat kuin vuolaana virtaavia jokia. Baaritkin oli kiinni. Onneksi muutama rebeli avasi jossain vaiheessa ovensa ja humalluttiin suloisasti punaviinista. Olo rupesi melkein tuntumaan San Cristobalilaiselta, kaduilta tutut ihmiset moikkaili kohdaessa.
Silmiin osuneet lukuisat ilmotukset Reiki-kurssista heratti ajatukset. Jos lauantaiaamuna kymmeneen mennessa paketti ei tulisi, menisin kurssille. Lieko silla ollut tarkoitus ettei paketista ilmoitusta kuulunut. Chilelaisen Paulon opastuksella me kurssilaiset puhdistuttiin, meditoitiin ja availtiin energiakanavia. Vaikuttavaa oli etta nuorin oli 11 vuotias tytto. Viikonloppu oli ihana, taytelainen ja tasapainottava. Uusi alku.
Rinkka on isompi kuin kantajansa, mutta Iitu on kauhean vahva. 
Kiva olla mokilla pitkasta aikaa. Maisema muistutti melkoisesti Suomea. Kasvillisuus on kuitenkin varsin erilaista, kun tarkemmin katsoo.
Iitun ensimmainen lehmakaveri. Pienen arastelun jalkeen suostui poseeraamaan. Ikaa vasikalla 2 paivaa. Asuimme Pino Feliz nimisella maatilalla jolla oli uskomaton maara elukoita. Maissia riittaa rehuksi, sanoi emanta.
Viereisessa katoksessa asui 3viikkoa vanhat pennut pakoputken vieressa. Arvaa tekiko mieli ottaa yksi mukaan.
Toinen lehmakaveri suostui suukolle.
Tziscaon kylasta, kansallispuiston sisalta, loytyi maailman siistein poliisiauto.
Yhtena iltana saatiin paikallisilta kyyti kotiin, avolavalla luonnollisesti. Mexicolainen systeemi on se, etta aikuiset menee sisalle ja lapset lavalle. Pojilla on ikaa varmaan alle 5 vuotta ja he istuvat pyorilla varustetuilla leikkihevosilla. Turvallista kai.
Puiston laidalla on varsin autenttiset rauniot vuosimallia 600jaa. Chinkultic:in rauniot oli suljettu paikallisten ongelmien takia, joten aidan ali mentyamme saimme olla rauhassa. Paikassa aisti vuosisatoja vanhan kulttuurin voiman.
Raunioilta oli hyva nakoala paikallisille pikkujarville. Kaunista.
