Competencia de boulder 2009 Muro Mondragon

We went bouldering couple of days ago to the local indoor gym. The owner talked us into take part to the competition next day. So After 3 months of not climbing at all, we ex-tempore represented Finland in a mexican boulder contest.

The competition was on-sight, so we were not allowed to see the routes before climbing. There were different categories for juniors, beginners, intermediates and advanced climbers. We went to the advanced, of course.

The routes were tough, overhanging problems. It took only couple of tries to loose most of the skin from our baby soft surfer fingers. Soon we found out that surfing is not the best way to get boulder-fit.

Even though we didn't make it to the finals we had lot of fun with nice mexican climbers. Some of the climbers were really good and apparently there is a lively climbing scene in Mexico. Next week we are going to go climbing with some of the guys. The problem here is the heat. If you want to climb outdoors, you have to go early in the morning or late in the evening.   

Oaxaca Muro Mondragon cave

Sonja, talented young mexicana

Iitu cranking släb

Tommi trying hard

And the trip goes on

I think it's time to switch to english now. There are many friends who don't know finnish so it's fair to write stuff that (hopefully) everybody could read. Iitu will continue to use finnish, so It's going to be a bilingual blog from now on.

So, we left Chacahua and it wasn't easy. Such a good place to stay it was. We are seriously planning to go there again. We even met there nice guys from Sweden! The remoteness and undevelopement, beatiful surf and good company felt really good there. Still, we are on long trip and sometimes you have to move on. So we went back to Puerto Escondido and started selling our surfboards. Itus board was still brand new and custom made for her, so she felt pretty bad for selling it. Anyway, we had to sell them, because we have all the filming gear with us and it's heavy stuff to carry around. I had burned a bubble to my board when I used it as a kitchen table so it was quite hard to sell and when I finally succeeded the price was bad.

Lovely owners of the Buena Onda

The cool musician couple who met each other in Buena Onda and now have a baby that looks like an angel 

Even though it was nice to see all the good people in Buena onda one more time, we started to have a strong feeling that it's time to see some new places, so off we went. The next stop was a lovely little village called Zipolite. The village is situated on the coast, some 60 km east from Puerto E. The beach has many nice hostels and restaurants and the architecture is amazing. Most of the buildings are made by hippies and you can see it clearly. There are houses that look like mushrooms, cabanas on the trees and the whole place looks like a strange dream. The Zipolte beach is also popular among nudists and half of the people are walking around naked. 

I wonder how many years this bar has left before it drowns

Iitu and some other guys in Zipolite beach

Architecture in Zipolite

Why can't you see houses like that back home?

While in Zipolite we used the opportunity to film turtles on the Turtle center of Mexico, which is in another nice village near Zipolite called Mazunte. There were five species of sea turtles and some ground species too. There seems to be strong will to conserve turtles in Mexico. Back in the days their eggs and meat have been basic food for the local people but in mid nineteens the govenment forbid the use. Eggs are still eaten in many areas, but in the most critical beaches there are armed guards with M16 guns taking care of the eggs. You don't want to mess with those guys, so find your food from somewhere else. In the Ventanilla beach we had a chance to release some new born golfina turtles to the roaring ocean. Those babys where so small and the swell was huge. The turtles got washed back to the beach many times but somehow they finally made it to the water. Nature is amazing!  

Zipolite was good place to relax but we have been relaxing quite a lot recently and there wasn't really many things to do (since we sold our surfboards and the swell was too big for snorkelling). After being five days there our crew decided to leave the coast and head to Oaxaca city. It's time to start editing the material filmed this far, and Oaxaca city is a good place to do the task. It's going to take quite a while to sort out all the random mess I have created with my camera. There are also some problems with the camcorder. The aperture has stucked and cannot be adjusted. I guess it has something to do with the salty and sandy atmosphere on the beach. Hopefully I'll get it fixed somehow.

Chacahua kuvina

Mangrovemetsän asukki oli niin valkea että häikäisi.

Ensimmäisellä matkalla nähtiin myös metrin mittainen krokotiili. 

Chacahuan satama.

Koti, keinu ja kookos.

Jonna, Teemu ja iloinen jälleenäkeminen.

Pojat tulossa surffilta.

Keittiö rakennettiin portaikkoon.

Teemu hoiti tiskit tiukan valvonnan alla.

Kiivettiin ylös majakalle ja maisema laguunille oli kaunis.

Niinkuin kotikylällekin. Asuttiin viimeiset pari viikkoa aallonmurtajan juuressa.

Aallonmurtajan viertä pääsi vikkelästi kävelemään ja melomaan aallolle. Tuo päivä oli varsin aalloton. Siinä syy myös mäelle kapuamiseen.

Saarella asusteli myös lehmiä. (äitille t.iitu)

Mukavia ihmisiä ja koiria.

"Vaatii vaan pientä raivausta ja katon päälle niin tässähän meillä on hyvä koti rannalla"! 

Iitu hymyilee hyväksyvästi. 

Naapuriravintolan suloinen poika jonka pipi paikattiin Jonnan muumilaastarilla.

Teemu teki hyvän työn ja jätti oman surffilautansa samaisen ravintolan lapsille.    

Tiukkaa treenia

Nyt on pari kuukautta surffattu useampi kerta paivassa, ja kehitysta on taas tapahtunut. Kaannokset sujuvat entista napakammin ja nopeutta on tullut merkittavasti lisaa. Aallon lukeminen on parantunut ja tuubejakin tuli Chacahuassa muutamia. Myos ylikunto on talla hetkella melkoinen, sydan hakkaa oisin, uni ei tule, on jatkuva nalka, ja kaikki paikat ovat kipeana. On siis hyva myyda laudat pois ja jatkaa matkaa kohti uusia kuvioita. Harmillisesti (ja tyypillisesti) mitaan kuvia paremmista aalloista ei tullut otettua, koska kukaan ei koskaan malttanut jaada kameran kanssa rannalle.

Surffin lisaksi olemme Teemun kanssa treenanneet luontokuvaamista. Muutamassa viikossa tuli opittua ainakin se, etta keinuvasta, kanootin levyisesta veneesta ei saa vakaata ja hyvaa lahikuvaa. Ainakaan videolle. Onneksi mangroverameella on sen verran matalaa, etta kuvata voi muullakin tavalla. Parhaimmaksi tavaksi osoittautui rypea kaulaa myoten vedessa, hiipia rauhallisesti kohti kuvauskohdetta, upottaa jalusta pohjamutaan ja kuvata. Varsin rasittavaa, mutta myos hyvin palkitsevaa. Saimme tallennettua hienoa videomateriaalia monista linnuista, kuten haikaroista, pelikaaneista, kuningaskalastajista ja korppikotkista, seka muista otuksista.

Yritimme myos kalastaa jonkun verran, mutta surkeilla loytovehkeilla ei kummosempia saaliita tullut. Onneksi muut, paremmin kalastukseen paneutuneet ystavamme saivat hienoja saaliita, ja saimme ottaa osaa kalafiestoihin. Muun muassa paikalle piipahtanut Jukka Rapo suomesta kavi pikaisesti harppuunan kanssa vapaasukeltelemassa, ja tuloksena oli viisi kalaa, yhteensa 19 kiloa. Siina riitti ruokaa puolelle kylaa.

Taytyy sanoa, etta loppuelama Chacahuassa surffaten, kuvaten ja kalastaen vaikuttaa erittain kiinnostavalta vaihtoehdolta, ei meinaan paljoa Babylonin huolet siella paina.

Kalamies liikkuu veneellä, ei ratsain

Aikoinaan saarelle tuodut hevoset haahuilevat saarella vapaina, toimettomina. Kai niilla joku omistajakin on. Päivisin ne pysyvät piilossa palmupuiden varjossa, mutta öisin voi herätä hirnuntaan ikkunan alla. Silloin hiippailen ulos tihrustamaan hiekalla vaappuvia varjoja unisilla silmilläni. Yön hämärässä hevoset valtaavat kylän raitit etsien vettä, syöden kyläläisten kasvit ja palmunlehväkatot. Nuo jalot, kaunissilmäiset, hyödyttömät otukset, yön tuholaiset, aiheuttavat kyläläisille mielipahaa.

Myös Pablitolle, hymyilevälle lempeälle miehelle. Mies, jonka ikää on vaikea arvata, elää pienessä bambumajassa laguunin äärellä koiraystävänsä Chiquis Dos: in kanssa. Otuksen oli jättänyt Pablitolle eräs rouva joka oli huomannut näiden kahden välisen ystävyyden, Kun Pablito kutsuu, pötkylä menee ihan pähkinöiksi. Ensimmäisen Chiquisin (Unon) oli joku viheliäinen turisti vienyt mukanaan. Tuo kahdeksanvuotiaaksi vaatteitta elänyt mies arvostaa luontoa kaikessa kokonaisuudessaan ja elää sen kanssa välittömässä vuorovaikutuksessa. Hän kalastaa verkolla, siimalla ja sukeltaessaan koukulla. Veneellään, johon hän on joskus saanut moottorin eräältä (toiselta) kuvausryhmältä, hän vie saarella vierailijoita puikkelehtimaan mangrovemetsien kapeissa tunneleissa, ihmetelemään erilaisten lintujen paljoutta tai kellumaan yöllä keskelle laguunia bioluminanssin tähtimereen kirkasta tähtitaivasta katselemaan. Vapaa-ajallaan hän surffailee Chacahuan ihanassa pyöreässä aallossa.
Maailmalla pikaisesti pyrähdettyään, kotisaarelle palattuaan, Pablito on todennut oman kotiseudun parhaaksi paikaksi maailmassa, eikä enää saarelta juurikaan poistu. Paljon ei hän reissustaan puhunut mutta kun kysyin mitä hän Lontoossa teki, hän vastasi nauraen että yhden tyttären!

Koira ilman kirppuja ei ole koira

Edellisen asuinpaikan koiruus vei miun sydämen. Vastuusta vapautettu vahti Simba on saavuttanut, täällä harvinaisen, kolmentoista vuoden iän. Kulmakunnan kingi, joskus aikoinaan, näyttää varsin hurjalta. Reviiritaistot ovat jättäneet jälkensä. Korvat riekaleina, osittain kapi-karvaton, hampaita suussa on kaksi ja nekin juureen asti kuluneet. Monesti Simba on syönyt rannalta leipäpalassa rotanmyrkkyä ja kerran latkinut kitaansa pari päivää seisseen kloorisen pyykkiveden. Varsinainen sissi. Isäntä oli jo meinannut päästää pojan päiviltään kun ei enää miellyttänyt esteettistä silmää, mutta onneksi Richard Irlantilainen
oli puhuttanut miehen perumaan aikeensa. Simban ruokavaliokin on jotain ihan muuta kuin hienostopuudelin täyslihapurkit tai peruskoiran papanat. Ämpäriin menee kaikki ihmiselle kelpaamaton mössö. Herkulliset kalanperkeetkin menevät parempiin, hampaallisiin suihin. Voi Simbaa, uskolliselle toivoisi ansaitsemansa kohtelun. Jaoin mielelläni palan annoksistani Simban kanssa.
Ruotsalaiset pojat, Fredrik ja Rikhard, kertoivat, että heidän tullessaan saarelle koiran olematon turkki kuhisi elämää ja antoivat hälle kuhinankarkoituslääkettä. Taitaa olla poikien jokavuotinen perinne. Nyt Simba voi hyvin, vaikka kutka näyttää olevan edelleen osa vanhuksen arkea. Ei kai koira kirpuistaan koskaan pääse.

Ajasta ajattomuudessa

Otuksen onnellinen aika surffiparatiisissa, Chachauassa, on lopuillaan. Kelluttelen raukeana yksikseni, meren vietävänä kohti rantaa ja annan aikaa ajatuksilleni. Hymyilen onnistuneille aalloille, opituille käännöksille, lukuisille epäonnistumisille. Painan mieleeni asioita ajastani ajattomuudessa. Kylän viehättävistä piirteistä, hiekkaisista poluista ja bambumajoista. Hyvistä hetkistä, hyvistä ihmisistä. Tätä maisemaa en tahdo unohtaa. Auringon viimeiset säteet heijastuvat lämpöisin sävyin tuulettomassa illassa liplattelevan meren pinnalla ja piirtävät pilvenhattaroille pyöreän pehmeät muodot. Horisontissa hitaasti heiluvat palmupuut piirtyvät tummina valon kajoa vasten. Pienet hehkulamput rannan asumksissa on sytytetty. Majakan valo tuikkii merenkulkijoille, ohjaten heitä turvallisesti kotiin. Joskus vielä minutkin, tänne takaisin.